Maanantaina lähdin kotoa luottavaisin mielin, että oikea astutusajankohta ei olisi lähellä. Päivien mukaan vasta seuraavalla viikolla. Reissusta palasin torstai-iltana myöhään. Niin, mitä tekikään Freija. Kauniisti taittoi jo hännän sivulle, toisen koiran haistellessa ja oli sitä mieltä, että kun ei uroksia ole lähettyvillä, niin tytötkin kelpaa ensihätään ;-). Eipä siinä auttanut muu kuin lähteä perjantaina matkaan kohti sulhasta. Alunalkaen olin ajatellut ottavani progen, mutta näiden aikataulujen kanssa välillä tuppaa olemaan tälläistä.... ja nyt en saisi enään viikonloppua vasten tarvitsemaani tietoa, joten jätetään proget ja luotetaan mutuihin.

Matkaan lähdimme uhmaten huonoja sääoloja. Luvassa oli kunnon myräkkä, lunta, tuulta ja  pöllyävää lunta. Ja matkaa vielä taitettavana halki Suomen Kokkolasta - Joensuuhun. Onneksi matkan varrella on mummola, johon muksut ja Zlata-mustiksen saattoi jättää välillä.

Kuva otettu liikkuvasta autosta vähän ennen Joensuuta, kun sää selkeni myräkän jälkeen.

Saavuimme perille. Joensuussa meitä odotti häntä heiluen ihastuttava Topi-herra. Kavereita oltiin heti, mutta ei niin, että jotain voisi tapahtua. Tietysti mietin, että olinko sittenkin lukenut koiraa väärin, ja tultiin liian aikaisin. Annettiin ajankulua kaikessa rauhassa. Harrietin (Topin omistajan) kanssa olimme valmiiksi puhuneet, että annetaan kaiken tapahtua mahdollisimman luomusti, ja jos ei mitään tapahdu, niin sit ei.

Niin ilta alkoi pian pimetä. Hetken mietittyä, päätimme tehdä suunnitelman, että Freija jää viikoksi kaveeraamaan Topin kanssa. Me palasimme takaisin iltamyöhään mummolaan.

Vähän ennen puolta yötä sitten tulee viesti Harrietiltä, että nyt on täystohina päällä. Hyvä kun olivat iltakävelyltä päässeet kotiin näiden rakastavaisten kanssa. Oikun hienoa! Ja aamulla sitten toinen viesti, että nyt ollaan heti ensikohtaamisesta taas täydessä vauhdissa. Päiviä juoksun alusta siis 11. Hetken mietittyä päätämme lähteä takas Joensuuhun. Turhaa jättää Freijaa koko viikoksi sulhastelemaan, kun homma on toiminut jo kahdesti, peräkkäisinä päivinä ja ollut kuin suoraan oppikirjasta. Ehkä sittenkin ajankohta oli nappi.

Loppujen lopuksi olimme kotona sunnuntaina puolilta öin. Tyytyväisinä, mutta väsyneinä.Nyt ei voi muuta kuin laittaa kädet ristiin kyynärpäitä myöten ja toivoa, että tuliaisiakin tuli matkassa.

Ja näistä rakkauspakkauksista saisimme nauttia pääsiäisen tietämissä - pikku trulleina.